sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Johan meni syvälliseks..

Moikka!

Mulla ei ole nyt mitään kunnollista aihetta, mutta halusin silti tehdä jonkinlaisen postauksen. 

Mitä meille oikeasti kuuluu? - Niin se onkin aika vaikea kysymys. Välillä tuntuu että mikään ratkaisu ei ole oikea vaan että kaikki menee aina vaan huonommin ja huonommin. Mutta toisaalta, välillä tuntuu siltä että aina vaan paranee ja paranee. Tällä hetkellä kaikki on ihan auki, ei mitään tietoa tulevasta mutta yksi asia on ainakin muututtava. 



Nipsu on kehittynyt ihan hirveästi puolen vuoden sisällä. Mä oon kehittynyt ihan hirveästi. Me ollaan yhdessä kehitytty tosi paljon! Esteillä menee paremmin ja sileä työskentely on parantunut. 

Mutta mikä tärkeintä, mun ja Nipsun välinen suhde on parantunut. En osaa pukea sanoiksi sitä mitä ajattelen tällä hetkellä. Nipsusta tulee päivä päivältä ihanempi ja sen paikka mun sydämessä vaan kasvaa ja kasvaa. 
En ehkä osaa näyttää sitä miten paljon mä siitä oikeesti välitän enkä varsinkaan osaa kirjoittaa sitä. 
Mulla on ollut 5 omaa heppaa/ponii. Kukaan niistä ei oo merkinnyt mulle niin paljon ku Nipsu. Nipsu vaan on niin täydellinen mulle. 
Nipsu on mulle ku lottovoitto! Nipsu on ihan mun "once in a lifetime horse ".


Alkuaikoina kun Nipsu oli mulla, en voinut uskoa että Nipsu todellakin tuli mulle. Mietin joka päivä että kohta joku tulee herättämään mut ja että tää vaan oli unta. Lopulta aloin jo uskomaan että tämä todellakin tapahtui. Pelkäsin joka päivä että kohta joku vaan tulee ja ostaa tai vie sen pois. Kysyin joka päivä äitiltä että eihän se vaan voi lähteä ja että eihän sitä voi kukaan viedä. En nimittäin toista kertaa halunnut kokea sitä tunnetta kun joku niin ainutlaatuinen vaan viedään pois, se olisi vaan ollut liikaa, ihan liian liikaa. 


Nipsu saa mut pahanakin päivänä hymyilemään. Aina kun lähden tallilta mulle tulee jotenkin paha mieli. En haluis jättää Nipsua sinne vaikka tiiän että se voi ihan okei siellä. Stressaan tosi paljon siitä miten Nipsu voi, ajattelen koko ajan että mitenköhän se voi. Sen takia toivonkin yhtä juttua niin tosi paljon, mutta ei siitä vielä sen enempää. 

Nipsu on aika epäröivä uusia ihmisiä kohtaan, joten kun sen luottamuksen ansaitsee se todellakin näyttää sen. Jonkun voi olla vaikea ymmärtää että miten paljon voi kiintyä johonkin hevoseen, mutta näin se vain on. 


Se, jos joku sanoo etten pidä Nipsusta hyvää huolta tai etten välitä siitä, satuttaa mua kaikista eniten. Se jos joku sanoo niin, on vaan niin ilkeetä. Tiedän itsekkin että pidän Nipsusta hyvää huolta kuin vain pystyn ja mä todellakin välitän siitä. Yksi ihminen ihan lähipiireistä sanoi mulle tossa joulun aikoihin etten välitä yhtään Nipsusta, joten jos sä luet tätä postausta  niin tää on sulle :  mä olen sulle ikuisesti vihainen siitä, en tuu koskaan unohtamaan sitä  mitä sanoit mun äidille enkä ois todellakaan voinut uskoo et sä tosiaankin sanoit niin. 


Nyt kun pysähtyy miettimään, niin saan olla niin ilonen siitä mitä mulla on. Toki mullakin vois olla asiat paremmin, mutta arvostan nyt sitä mitä mulla on. Koskaan ei tiedä tulevasta mitä tapahtuu, vaan on elettävä siinä hetkessä missä on ja mitä nyt on. Ainut mikä tässäkin hetkessä on varmaa, on se että Nipsu on mulla eikä sitä mikään muuta, ei mikään tule edelle! 



En aijo koskaan myydä Nipsua. Teen kaikkeni että se saisi olla mulla aina, tietty ainahan kaikki ei vaan mene niin kuin on suunniteltu mutta yritettävä on. Nyt varmaan moni ajattelee että : " Niinhän ne kaikki sanoo". Mutta tässä tilanteessa, se vaan ei mee niin. En aijo päästää Nipsua kellekkään, se on mun ja tulee aina olemaankin. Ehkä joku tyttö voi alkaa ratsastastamaan ja kisaamasn sillä ponivuosien jälkeeni, koska eihän se pihakoristeeksi jää, näin olen suunnitellut.
Se on mun paras ystävä eikä siitä vaan luovuta. 



En osaa enempää kirjoittaa mutta lyhyesti : Nipsu on mun paras kaveri, se on mun kaikkeni enkä pärjäis ilman sitä. Se on se syy miks mä jaksan aamusin nousta, se on syypää mun hymyyn, rakastan sua poni<3 

" Sä olet ainutlaatuinen, mitä vastaan tuleekaan, toista sua ei milloinkaan!" 






Mietin kauan että julkasenko tän postauksen, päädyin että julkaisen. En hyväksy mitään negatiivistä tähän joten turha kommentoida jos ei ole mitään hyvää sanottavaa! 

  Jotkut saattaa nyt ihmetellä että oliko mulla jokin syy miksi tein tämmöisen postauksen. Ei ollut. Halusin vain kirjoittaa teille ja kertoa kuinka paljon mä oikeesti välitän Nipsusta ettei tulis mitään epäilyksiä eikä inhottavia kommentteja.
Ja vielä niille jotka ajattelevat että onko meillä kaikki hyvin, niin on. Kyllä meillä nyt on kaikki ihan hyvin. :)

-Amanda

34 kommenttia:

  1. Aivan ihana postaus ! Mulla ei olisi edes koskaan epäilymustäkään siitä ettet SÄ huolehtisisi Nipsusta tarpeeksi. Inhottavaa tollanen haukkuminen ja lapsellista todellakin.. Tosiaan ootte kehittyny älyttömästi ja se työ mitä oot Nipsun kanssa tehnyt on ollut, hienoa ! Sä oot yksi sellanen poni ratsastaja, joka todella tekee kaikkensa poninsa eteen ja sen kyllä huomaa. Sulle heppailu ei edes vaikuta pelkältä treenaamiselta ja kilpailemisesta vaa myös siltä, että välität ponistas ja vietät sen kanssa muutakin aikaa. Sä oot kyllä todella lahjakas ratsastaja ja Nipsu hieno poni. Saat olla ylpee, millaisen ponin sä olet itse rakentanut. Tsemppiä paljon koko kaudelle ja muutenkin teille ! Teitä ei voi, kuin ihailla !

    VastaaPoista
  2. Aika törkeetä sanoo ettet muka välittäis Nipsusta :o Sokeekin sen näkee et Nipsu on sulle tärkee c: Ja tää oli kiva postaus! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus, te ootte kyllä upee pari <3

    VastaaPoista
  4. oi kiitti<3 tai sit toiste päi;)

    VastaaPoista
  5. ihanasti kirjoitettu ♥ Te ootte nipsun kanssa upee pari ja te menestytte vielä varmasti! :) näkee että te sovitte tosi hyvin yhteen ja että rakastat nipsua tosi paljon! :) tsemppiä vielä tulevalle kaudelle!

    VastaaPoista
  6. Tosi ihanasti kirjotettu! Sun paras teksti minkä oon lukenu :) ja en pahalla sano mutta jossain vaiheessa ajattelin että nipsu on sulle vaan automaatti kisaponi MUTTA nyt on kyllä täysin eri käsitys ! Ootte mahtava pari ja oitte paljon kehittyny :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon,kiva kommentti!:) hyvä et käsityksesi on muuttunut parempaan suuntaan koska Nipsuhan ei tosiaan automaatti ollut eikä ole vieläkään eikä se ole hypännyt mulle kun ihan muutamissa kisoissa joten kokenut se ei ole. Mutta kiitos vielä, ja kiva että sanoit noin ystävällisesti!:)

      Poista
  7. vähänkö kiva postaus! c: tosi kivasti kirjotit

    VastaaPoista
  8. Sinut on haastettu! Tarkemmat ohjeet löydät blogistani: http://toivoaelamaan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. ihana postaus amanda! ootte kyllä ku luodut toisillenne ja nipsu on tosi hieno poni :) munmielest on ollu kiva seuraa mite ootte kehittyny ja toivottavasti nipsu pysyy sulla pitkään, kyllä sokeeki näkee et se on onnellinen ja välität siitä :) ♥

    VastaaPoista
  10. Olette Nipsun kanssa kyllä upea pari <3
    Toivottavasti yhteinen matkanne kestäisi vielä pitkään ja
    onnea tuleviin kisoihin :)

    VastaaPoista
  11. Wautsi mikä postaus! Tosi hyvä et julkasti tän, tää anto paljon mietittävää! Musta on typerää et jotkut menee sanoo et ei mukamas huolehtis ponistaan!Sä ja nipsu olette hieno pari ja hyä että aiot pitää siitä kiinni. Onnea ja menestystä tulevaisuuteenne!

    VastaaPoista
  12. Ihana postaus amanda :') Te ootte niiin hieno pari! <3 Tän postauksen myötä mun mielipide susta kasvo entisestään ja tietysti parempaan suuntaan! :)

    VastaaPoista
  13. Minkä tasoinen nipsu oli esteillä ja koulussa sillon ku se tuli sulle? Ku mä aina luulin et se ois osaava poni, mut ei kai se sit ollutkaan vielä silloin kun se sulle tuli! Mut kiva että oot sanu siitä noin hienon, koska se on tosi hieno poni ja sovitte hyvin yhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon! no siis koulussa sehän oli jo tosi osaava, eli helppo A tasoinen mutta esteillä se oli hypännyt ehkä juuri ja juuri pari 80cm rataa että ei sen enempää joten esteillä se ei ollut mitenkään erityisen osaava :)!

      Poista
  14. Hienosti olet pukenut tunteesi omaa poniasi kohtaan ja näin huomattavasti vanhempana on mukava lukea, että omaan poniin voi nuorena kiintyä jo niin kypsästi ja huolehtia siitä. Menestystä sinulle ponisi kanssa ja toivotaan, että tulevaiuudessakin saat pitää ponin. Kuten kirjoitit, aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, mutta mitä itse voi tehdä sen tekee.

    VastaaPoista
  15. Oi ihana postaus,ihania ootte nipsun kaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oho sori vastaan tähän tosi myöhään kun en ollut huomannut. Kiitos paljon ihana<3

      Poista
  16. Luin tän vasta nyt ja pakko nyt kans kommentoida tähän. En ymmärrä miten kukaan voi sanoo että sä et välitä Nipsusta, koska sä oot Amanda paras hevosen omistaja mitä voi olla, ihan oikeasti, parempaa saa etsiä ja kauan! :') Ihana postaus ja toivottavasti Nipsu pysyy sulla aina<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voii tessa ihana kommentti, kiitos paljon :') <3

      Poista
  17. Upee teksti! Ootte niin upee pari ! :) onnea ja menestystä teille! <3

    VastaaPoista